Michael Schumacher: Formularatojen unohtumaton mestari

Saksalainen F1-kuljettaja Michael Schumacher tunnetaan pitkästä ja näyttävästä urastaan formularatojen unohtumattomana tähtenä. Siirryttyään Ferrari-tallin neuvonantajaksi ja koeajajaksi vuonna 2006 Schumacherin nimissä oli 91 F1-aika-ajovoittoa, mikä rikkoi tilastoja aiemmin johtaneen ranskalaisen Alain Prostin tuloksen peräti 40 voitolla.

Vetäytyminen yli 15 vuotta kestäneeltä uralta osoittautui melko lyhyeksi, sillä Schumacher teki paluun formularadoille vielä vuoden 2009 F1-kaudella. Yhteistyö Mercedes-tallin kanssa kesti kolme F1-kautta. Takaisinpaluu ei kuitenkaan tuottanut Schumacherille merkittäviä sijoituksia aika-ajoissa, joten hän vetäytyi formulapiireistä toistamiseen vuonna 2012.

Ennennäkemättömän kisamenestyksen ja palkintovoittojen lisäksi nimekkäät mainos- ja yhteistyösopimukset tekivät Schumacherista urheiluhistorian parhaiten palkatuimman urheilijan. F1-uransa huippuvuosina hänen vuositulonsa olivat parhaimmillaan jopa yli 100 miljoonaa dollaria.

Seitsenkertaisen maailmanmestarin tie formularatojen kieltämättömäksi mestariksi kävi maineikkaiden formulatallien kuten Benettonin, Fordin, Mercedeksen ja tietysti Ferrarin kautta. Schumacher viihtyi pisimpään Ferrarin kuljettajana, ja menestyksekäs yhteistyö jatkui formulatallin kanssa yli 10 vuotta. Urheilu-uransa ohella Schumacher on tullut tutuksi hyväntekeväisyystyöstään muun muassa UNESCON erityislähettiläänä ja avustustyöstään luonnonkatastrofien uhrien auttamiseksi.

Nuoruusvuodet ja uran alku

Muiden huippukuljettajien tapaan myös Schumacherin innostus kilpa-autoiluun syttyi karting-radalla. Schumacher oli vain noin 4-vuotias, kun hänen isänsä Rolf Schumacher rakensi pojalle ruohonleikkurin moottorilla toimivan karting-auton ja ilmoitti hänet paikalliseen karting-urheiluseuraan. Jaettu intohimo karting-kilpailuun sai perheen isänkin työskentelemään osa-aikaisena mekaanikkona kilpailuradoilla. Kilpaillakseen 13-vuotias Schumacher joutui kuitenkin hakemaan ajoluvan Luxemburgista, sillä saksalaiset karting-säännöt eväsivät ajoluvan kaikilta alle 14-vuotiailta kuljettajilta. Ensimmäisen kilpauravoittonsa ja saksalaisen karting-lupansa Schumacher sai vuotta myöhemmin 1983, kun hän voitti Saksan junior karting -mestaruuden.

Ennen formuloihin siirtymistä Schumacher voitti karting-kilpailun puolella vielä Euroopan mestaruuden vuonna 1987. Uutta nostetta kilpa-autoiluun antoi sponsori Jurgen Dikin tapaaminen ja yhteistyön aloittaminen manageri Willie Weberin kanssa. He tunnistivat nuoren saksalaiskuljettajan potentiaalin ja antoivat tämän harjoitella paikallisessa Formula 3 -tallissa. Harjoitteluradoilla Schumacherin kilpailukumppaneina toimivat tulevat F1-kollegat Karl Wendlinger ja Heinz-Harald Frenzen. Kuljettajapaikan ansaitseminen Mercedeksen junior-tiimin Sauber-tallissa oli merkittävä edistysaskel Schumacherin alku-uralla, sillä hän pääsi kehittämään tavaramerkiksi muodostuneita ajotaitojaan F1-kuljettajien Jochen Neerpachin ja Jochen Massin valmennuksessa.

F1-uran huippuhetket

Debyyttinsä F1-aika-ajoissa Schumacher teki Belgian GP:ssä vuonna 1991 Jordan-Ford-tallissa. Hänen sijoittui ajoissa seitsemänneksi, mutta joutui keskeyttämään ajon ensimmäisen kierroksen jälkeen kytkinvian takia. Seuraavat viisi GP:tä Schumacher kilpaili Benetton-tallin kuljettajana yhdessä Nelson Piquetin, Martin Brundlen ja Ricardo Patresen kanssa. Yhteistyö Brundlen ja Patresen kanssa johti Schumacherin kahteen ensimmäiseen kilpailuvoittoon vuosina 1992-1993.

Maailmanmestaruuteen Schumacher nousi alivoimaisella Ford Zetec V8 -kilpa-autolla vuoden 1994 F1-kaudella. Tuolloin voittoa varjosti kuitenkin brasilialaisen kuljettajan Ayrton Sennan kuolema ja erimielisyydet kansainvälisen FIA-autourheiluliiton kanssa.

Kilpailukiellot F1-sääntöjen noudattamatta jättämisestä eivät hidastaneet Schumacherin menestystä pitkään, sillä toisen maailmanmestaruutensa hän saavutti Renault-tallissa jo seuraavana vuonna 1995. Kyseinen F1-kausi oli poikkeuksellinen hyvä, sillä se toi Schumacherille mestaruuden lisäksi myös muita GP-voittoja.

Pitkäaikaisen yhteistyönsä Ferrari-tallin kanssa Schumacher solmi vuonna 1996. Ferrari-kuljettajana Schumacher antoi kovan vastuksen Williams-tallin Jacques Villeneuvelle ja McLaren-tallin Eddie Irvinelle ja Mika Häkkiselle, mutta kunnon mestaruusputkeen hän pääsi vasta F1-kausina 2000-2004. Schumacher voitti F1-maailmanmestaruuden neljänä vuotena peräkkäin ja vetäytyi formupiireistä vuonna 2006.

Palkinnot ja tunnustukset

F1-palkintojen ohella Schumacheria ja hänen uraansa on huomioitu myös monilla muilla kansainvälisillä palkinnoilla ja tunnustuksilla. Hyväntekeväisyystyöstään lasten koulutuksen puolestapuhujana Schumacher on ansainnut YK:n UNESCO-järjestön “Champion for Sport” -palkinnon, joka myönnetään kunnianosoituksena omaa luokkaansa oleville urheilijoille. Vuoden urheilijan “Laureus World Sportsman of the Year” -palkinnon Schumacher on voittanut kahdesti ja hän on ollut ehdolla voittajaksi jopa kuusi kertaa, aivan kuin tennispelaaja Roger Federer. Kölnin kaupunkiin on rakennettu myös Michael Schumacher -museo, joka avattiin yleisölle keväällä 2018.

Kansainvälinen autourheiluliitto FIA on juhlistanut Schumacherin menestystä “FIA Gold Metal for Motor Sport” -palkinnolla, joka myönnettiin hänelle uran päätöskaudella vuonna 2006. Espanjalaista tunnustusta Schumacher on saanut Asturian prinssin säätiöltä, jonka “Prince Asturias for Award for Sport” -palkinto korostaa hänen saavutuksiaan etenkin kilpa-autoilun ja hyväntekeväisyystyön saralla. Ranskassa Schumacheria on huomioitu “Officier of Légion d’honneur” -palkinnolla, joka on korkein mahdollinen ei-ranskalaiselle henkilölle myönnettävä arvonimike. Kotimaassaan Saksassa Schumacher on ansainnut “Millenium Trophy” -palkinnon Bambi Awardseissa innoittavilla saavutuksillaan.

Elämä formularatojen ulkopuolella

Vetäydyttyään toisen ja viimeisen kerran formulapiireistä vuonna 2012 Schumacher asettui vaimonsa Corinnan sekä lastensa Mickin ja Gina Marien kanssa asumaan Sveitsiin. Entistä F1-kuljettajaa on voinut nähdä säännöllisesti erilaisissa urheiluaktiviteeteissa ja -tapahtumissa, sillä hän on muun muassa suuri ratsastuksen ja jalkapallon ystävä. Schumacher on ottanut osaa varsinkin hyväntekeväisyystarkoituksissa järjestettyihin jalkapallo-otteluihin, ja hän on jatkanut työtään lasten koulutuksen edistämiseksi. Lisäksi Schumacher on tehnyt myös merkittäviä lahjoituksia köyhien maiden ja alueiden kehitystyöhön.

Vuosi 2013 – loukkaantuminen lasketteluonnettomuudessa

Ollessaan lomailemassa perheensä ja ystäviensä kanssa Ranskan Alpeilla joulukuussa 2013 Schumacher loukkaantui pahasti lasketteluonnettomuudessa. Päähän kohdistunut vamma johti F1-kuljettajan liikuntakyvyn ja muistin menetykseen, ja lääkärit pitivät häntä pitkään koomassa vaurioiden paranemisen edistämiseksi. Useiden tietolähteiden mukaan Schumacherin tilanne on jo vakaa ja hän on tullut tajuihinsa, mutta toipuu edelleen onnettomuuden jälkivaikutuksista kotonaan Genevessä, jossa häntä avustaa kuntoutuksen erikoisyksikkö. Koska Schumacherin kunnon täydestä parantumisesta ei ole vielä takeita, hän tulee todennäköisesti tarvitsemaan vielä lisätutkimuksia alan erikoislääkäreiltä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *