Historian hyytävimmät F1-onnettomuudet

Nopeita yksipaikkaisia autoja, vaarallisia mutkia ja muutaman sadan kilometrin tuntinopeus. Jännittävää, ja ennen kaikkea viihdyttävää! Adrenaliini virtaa, vaikka itse istuukin vain kotisohvallaan television ääressä.

Toisia kiinnostaa se, kuka voittaa, kun taas toiset tarkkailevat itse autojen toimintaa ja haaveilevat paikasta mekaanikkona radan varrella. Parasta on se, että myös suomalaisia on ja on ollut aktiivisesti mukana tässä lajissa – Kimi Räikkönen, Mika Häkkinen, Valtteri Bottas, Keijo ja Nico Rosberg ja tietenkin Heikki Kovalainen.

Hauskuudella on kuitenkin rajansa. Formuloiden historia on täynnä hyytäviä onnettomuuksia, joista osa on johtanut kuolemaan. Osa onnettomuuksista on sattunut ulkopuolisille, kuten yleisölle, ja osa taas itse kuskeille ja heidän autoilleen. Monet ovat tapahtuneet harjoituksissa, joissa paikalla ei ole muita kuin valmentajia ja varikkomiehiä.

Kiitos hyvien suojavarusteiden, useista onnettomuuksista ollaan selvitty vain muutamalla murtumalla ja ruhjeilla. Tässä artikkelissa käsitelläänkin muutamia tunnetuimpia tapauksia, joista osasta ollaan selvitty helpommalla, ja osasta ei.

Niki Lauda

Niki Laudan onnettomuus on jäänyt kaikkien harrastajien mieleen – kyseessähän on kerrassaan uskomaton selviytymistarina! Lauda suistui liukkaalta ajoradalta pienessä mutkassa yli 200 kilometrin tuntinopeudella. Hän paiskautui auton kanssa radan laitaan pylvääseen, ja sinkoutui siitä vielä takaisin ajoradalle. Auto syttyi palamaan, ja siihen törmäsi vielä toinen kuski. Muut kuskit säntäsivät auttamaan liekkimeren keskellä olevaa Laudaa, ja onnistuivatkin lopulta raahaamaan hänet radan reunalle. Lauda ei missään vaiheessa menettänyt tajuntaansa, mutta palo- ja hengitystievammat olivat kuitenkin vakavia.

Sairaalassa Lauda sai ehdottoman tuomion kuolemasta. Lääkärit olivat varmoja, ettei hän selviäisi, ja hänelle jopa annettiin viimeinen voitelu katolisen papin toimesta. Toisin kuitenkin kävi, ja Lauda osallistui seuraavaan kilpailuunsa vain 42 päivää onnettomuuden jälkeen, tullen kilpailussa toiseksi. Hän jatkoi ajamista normaalisti kammottavasta onnettomuudesta huolimatta, ja tiedosti sen olleen vain monien huonojen sattumusten summa. Lauda lopetti kilpailemisen kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1979, mutta on toiminut vielä sen jälkeen aktiivisesti F1:n parissa.

Robert Kubica

Kubica oli 22-vuotias joutuessaan karmeaan onnettomuuteen Kanadan GP:ssä. Hänen autonsa etuosa nousi mutkassa ilmaan sen törmätessä edellä ajavaan Toyotaan, ja Kubica syöksyi suoraan radan reunaa päin. Toinen renkaista lähti irti, ja auto paiskautui betonimuuriin, hajoten moniin pieniin osiin. Runko pyöri vielä radan poikki toiselle betonimuurille ja raahautui sitä pitkin muutamia metrejä ennen kuin vauhti pysähtyi kokonaan. Ensiapumiehet tulivat ripeästi paikalle, ja tajuissaan oleva Kubica toimitettiin nopeasti lähimpään sairaalaan.

Kubica selvisi onnettomuudesta hyvin vähäisillä vammoilla; lievällä aivotärähdyksellä ja nyrjähtäneellä nilkalla. On satojen sattumien summa, että Kubica vältti suuremmat vauriot. On esimerkiksi onnekasta, ettei kukaan muu kuski osunut Kubicaan tämän sinkoutuessa radan puolelta toiselle. Ja vaikka hänen autonsa renkaat lentelivät radalla, kukaan muu kilpailija ei vahingoittunut. Kubica pääsi sairaalasta yllättävän nopeasti, jo seuraavana päivänä, ja osallistui pian onnettomuuden jälkeen Ranskan GP:seen. Hän sai siellä “Driver of the day” -palkinnon.

Frederik Jansen van Vuuren & Tom Pryce

Varmasti kauhistuttavin ja samalla surullisin onnettomuus tapahtui vuonna 1977 Etelä-Afrikan GP:ssä, kun Renzo Zorzi, tapahtumassa traagisesti kuolleen Tom Prycen tallikaveri, joutui pysäyttämään autonsa radan varteen. Hänen autonsa polttoaineputki oli hajonnut kahtia, ja auto syttyi palamaan. Samaan aikaan radan toisella puolella olevat ratavalvojat, 19-vuotias Frederik Jansen van Vuuren ja hänen työtoverinsa tarkkailivat tilannetta ja odottivat sopivaa hetkeä päästä toiselle puolelle auttamaan Zorzia. Ylityskohta sijaitsi kuitenkin pienen mäen toisella puolella, eli autoihin ei ollut hyvää näkyvyyttä.

Ensimmäinen ratavalvoja onnistui ylittämään radan, mutta mäen takaa tullut Tom Pryce osui nuoreen van Vuureniin vajaa 300 kilometrin tuntivauhdilla. Van Vuuren kuoli välittömästi, pirstoutuen osiin radan reunalle. Hänen kädessään kantama vajaa 20-kiloinen vaahtosammutin lensi hänen kädestään ja osui Prycen päähän. Pryce kuoli vain sekunnissa, mutta hänen jalkansa painoi edelleen kaasupoljinta, ja ohjasi auton päin radan reunaa. Kanssakilpailija Jacques Laffite ei päässyt kääntymään mutkassa ollessaan Prycen takana, ja ajautui näin myös radan reunaan. Hän ei kuitenkaan vahingoittunut.

Jules Bianchi

Ranskalainen Jules Bianchi joutui vakavaan onnettomuuteen vuoden 2014 Japanin GP:ssä. Hän suistui märältä tieltä menetettyään autonsa hallinnan ja paiskautui sen varrella olevaa nostotraktoria päin. Bianchi kolautti päänsä nostotraktoriin ja menetti tajuntansa. Sairaalassa häntä pidettiin kivuliaan päävamman takia keinotekoisesti koomassa jonkin aikaa ennen kuin lääkitys lopetettiin. Bianchi kykeni hengittämään omatoimisesti vaikka olikin edelleen tajuttomana, joten hänet siirrettiin Japanista kotimaahansa Ranskaan, Nizzaan. Bianchi kuitenkin kuoli saamiinsa vammoihin noin 9 kuukautta onnettomuuden jälkeen.

Yhteenveto

Vaikka onnettomuudet ovatkin ollut hyytäviä, pelottavia ja surullisia, olemme oppineet niistä paljon. Kisaradoilla turvallisuutta painotetaan yhä enemmän ja enemmän, kaikilla radalla työskentelevillä on selkeät yhteiset säännöt, ja kilpailijat osaavat priorisoida asioita paremmin onnettomuustilanteissa. Itse autojen ja varusteiden turvallisuus on parantunut hurjasti; ne ovat kestävämpiä, niiden renkaat pitävät tiellä paremmin ja kypärät ja suojapuvut suojaavat huomattavasti enemmän. Kehitys näkyy myös tilastoissa: viimeisen 25 vuoden sisällä on sattunut vain kaksi kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *